Wanhan Sataman häämessujen hurmaa 2018

January 18, 2018

Mennään naimisiin - häämessut järjestettiin 13.-14.1.2018 Helsingin Katajanokalla Wanhassa Satamassa. Itse olin paikalla näytteilleasettajana meidän Valoisia kuvia - kuvaustiimin kanssa. Pääsimme kukkaispaviljonkimme kera heti sisääntulon läheisyyteen ja saimme lämpimän vastaanoton kaikin puolin. Messuja edeltävänä päivänä rakensimme omaa ständiämme rennosti musiikin soidessa ja tutustuimme kolleegoihin. Satoja häitä kuvannut hääkuvaaja Juha Laitalainen otti meidät lämpimästi vastaan ja lahjoitti meille kirjansa suomalaisesta hääkuvauksesta. Kun ihastelin äänen kaikkea sitä hyvää tunnelmaa, Juha sanoi hauskasti: "Tää on tää Wanhan Sataman Häämessujen taika."

 

 

 

 

Wanha Satama on todella kaunis ja historiallinen miljöö häämessuille. Meidän musta paviljonki valkoisine morsiusharsokukkineen istui todella hyvin paikalleen, ja oli ilo silmälle kierrellä katsomassa kaikkia muita osastoja, jotka olivat taidolla ja tyylillä rakennettu. Itselleni yksi mieleenpainuvimpia osastoja oli Floramoren kukkaparatiisi ja sen avoin ja lämmin tunnelma. Paikalla oli myös Korumies Arvi, Suomen nuorin yrittäjä, joka on esimerkki omien unelmien totetuttamisesta iästä riippumatta. Tyyliä ja kauneutta messuilla riitti. Yksi upeimmista ständeistä oli mielestäni Villisilkki, jolla oli esillä kauniita häämekkoja. Turkulainen Jousitrio Aura loi omalta osaltaan upeaa tunnelmaa; heidän kaunis klassinen musiikki ilahdutti soitollaan.

 

 

Wanhan Sataman häämuotinäytös on jotain, joka on vain koettava. Istuin jo messuja edeltävänä iltana muotinäytöksen kenraaliharjoituksia katsomassa, ja hyvä etten ruvennut itkemään onnesta. Kylmät väreet kulkivat kehossani, enkä ehkä oikein osaa sanoin selittää kokemustani, mutta voin yrittää silti. Osuvasti valittu musiikki, upeat mallit ja koko kokonaisuus tekivät minuun suuren vaikutuksen. Mallit olivat yksinkertaisesti huikeita! He säteilivät aidosti, sisältä päin ulos avaruuteen ja takaisin. Juttelin jossain vaiheessa muutaman mallin kanssa, ja ensivaikutelmani sai vaan vahvistusta: nämä ihmiset ovat aitoja, avoimia, sydämellisiä. Tiedättekö sen tunteen, kun joku on vaan niin upea, muttei kuitenkaan ylimielinen? He loistivat ja säkenöivät jotain erityistä. Alla näet meidän tiimin tekemän videon. Muotinäytöksen alkuperäinen musiikki oli vielä osuvampi, mutta tekijänoikeus syistä valitsimme tähän next best - vaihtoehdon:

 

 

 

Häämessut olivat täynnä kaikenlaista, mutta olisin tarvinnut varmaan useamman lisäpäivän, jotta olisin ehtinyt kierrellä ja tutustua kaikkeen perusteellisemmin. Näytteilleasettajina meillä riitti kiirettä ja vilskettä omastakin takaa, ja lisäksi meidän tiimimme toimi tapahtuman valo- ja videokuvaajina, joten kaikki vuorokauden tunnit käyttöön mitä vain saatiin. Näytteilleasettajien keskuudessa tuntui olevan hauska sisäpiiri vitsi se, että harvalla oli kunnon yöunia takana, oikeastaan sinne päinkään. Meilläkin loppui esitteet kesken lauantaina, ja yöllähän oli hyvä hetki printtailla niitä lisää. Jos olisin jotain vielä toivonut, niin ainakin yhden päivän lisää jatkoaikaa näille messuille.

 

Meidän koko tiimille jäi todella hyvät fiilikset näistä messuista, ja univajeista huolimatta olimme täynnä positiivista energiaa koko seuraavan viikon. Oli ihanaa saada tavata tulevia hääpareja, jutella kasvotusten ja ideoida yhdessä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen starttaamaan vuoden tämän vuoden häävideoiden tekemisen! Jos olet vielä hääkuvausta vailla, niin käy toki vierailemassa sivuillamme www.häävideo.fi ja kysy tarjousta :)

 

Lopuksi haluaisin antaa erityiskiitoksen Wanhan Sataman Häämessujen pääjärjestäjälle Paula Kirvesmäelle. Lämmin kiitos, että otit meidät niin avoimesti vastaan. Paulan ystävällisyys ja hyvä organisointi näkyi läpi messujen. Meillä oli ilo saada olla mukana näillä messuilla!

 

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Featured Posts

Love me do - häämessujen tunnelmia 2018

January 25, 2018

1/1
Please reload

Recent Posts
Please reload

Archive
Please reload

Search By Tags

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square